Vanhojen ammattiliittojen toimintakyky testataan nyt
Vapaa ammattiliitto – VALO ry perustettiin joulukuussa 2021 vaihtoehdoksi vanhoille ammattiliitoille.
Vanhat ammattiliitot eivät puolustaneet jäseniään millään tavalla rokote- ja maskipakotuksen edessä. VALO toimi ja toimii edelleen näiden työntekijöiden puolesta.
Koronasekoilu ei kuitenkaan ole ainoa asia, missä vanhat ammattiliitot ovat jäsenistönsä pettäneet. Palkkaratkaisut ne ovat tehneet määrätietoisesti ja tahallisesti alakanttiin, mikä on johtanut ammattiliittojen jäsenten köyhtymiseen – tosiasiallinen ostovoima on heikentynyt, kun hintataso on kohonnut, eivätkä palkat ole pysyneet perässä.
Vanhojen ammattiliittojen jäsenet eivät myöskään saa kunnollista palvelua. Vastausajat työntekijöille ovat vanhoissa ammattiliitoissa hyvin pitkät – jos vastausta ylipäänsä annetaan lainkaan. Työntekijöihin kohdistuvia rikkomuksia työpaikoilla vanhat ammattiliitot vievät hyvin laiskasti oikeuteen.
Viimeistään nyt kuitenkin testataan vanhojen ammattiliittojen toimintakyky. Orpon-Purran hallitus on ilmoittanut aikovansa poistaa vanhojen liittojen jäsenten maksamien jäsenmaksujen verohelpotusedun.
Mikäli vanhat ammattiliitot eivät kykene puolustamaan jäseniään edes tässä – aivan keskeisen tärkeässä kysymyksessä – on selvää, että vanhat ammattiliitot ovat menettäneet täydellisesti toimintakykynsä.
Jotkut voivat kysyä, että miten liitot muka puolustaisivat jäseniään tässä asiassa. Vastaus on luonnollisesti poliittinen lakko, mihin liitoilla on edelleen oikeus. Mikäli valtiovalta aikoo hyökätä suoraan liittojen jäseniä vastaan, on liitoilla miljardin taalan paikka pistää pystyyn vaikka pitkäkestoinenkin poliittinen lakko ay-jäsenmaksujen verovapauden varmistamiseksi.
VALO jää odottelemaan, mitä vanhat liitot aikovat tehdä. Kritisoimme tarvittaessa – annamme kehuja tarvittaessa.
Aki Nummelin
VALO:n puheenjohtaja
Oikeustieteiden maisteri