Terveystietojen luovutuksesta kieltäytynyt Helena määrättiin pois töistä

Teksti ja kuva: Merja Lindholm

”Toivo on olemassa
Toivo löytyy sillä hetkellä,
kun sitä vähiten odottaa.
Ja se löytyy jostain muualta kuin
työyhteisöistä,
joissa te olette olleet töissä.”

* Helena Sholberg

Kun sairaanhoitaja Helena Sholberg kieltäytyi luovuttamasta työnantajalle henkilökohtaisia terveystietojaan, häneltä estettiin pääsy työpaikalleen ja siellä työskentely.
Tartuntatautilain 48a § antoi työnantajalle mahdollisuuden lopettaa palkanmaksu tässä tilanteessa.

Lain mukaan työnantajan oli kuitenkin tarjottava Helenalle vaihtoehtoista tai korvaavaa työtä. Työnantajan ehdotus oli, että Helena kirjautuisi Kuntarekry -sivustolle, jossa julkaistaan kuntasektorin vapaat työpaikat. Koska Helenalla oli vakituinen työsuhde eikä työnantaja ollut sitä irtisanonut, hän kieltäytyi tästä vaihtoehdosta.
Tämän seurauksena Helenan palkanmaksu keskeytettiin 1.2.2022.


”Mun tarina on vain pisara meressä.”

Helena jäi täysin ilman toimeentuloa: ei palkkaa, ei ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa (koska vakituinen työsuhde), eikä toimeentulotukea (olisi edellyttänyt omaisuuden myymistä).

Tehy (Terveydenhuoltoalan ammattiliitto), jonka maksavana jäsenenä Helena oli ollut kymmenen vuotta, jätti hänet ilman tukea ja turvaa. Sen sijaan Tehy keskittyi vaatimaan jäseniltään rokotekattavuutta. Tehyn puheenjohtaja Milla-Riikka Rytkösen someviestin ”Osoita ammattitaitosi, ota rokote” moni jäsen koki ylimieliseksi ja tuomitsevaksi. Tämän seurauksena Helena erosi Tehystä

Toukokuussa 2022 Helena aloitti muiden töiden tekemisen toimeentulonsa turvaamiseksi, sillä perheen talous oli pääasiassa Helenan puolison tulojen varassa. Asuntolainasta maksettiin vain korot, ja kaikki pakolliset kuukausimenot sopeutettiin tuloihin, jotta menot pysyivät kohtuullisina.

Ensimmäisen vuosipäivä-videon Helena julkaisi omalla Facebook-tilillään helmikuussa 2024. Julkaisua on katsottu jo 18 000 kertaa. Videolla hän kertoi omasta tilanteestaan ja antoi kasvot niille monille sotelaisille sekä muiden alojen edustajille, jotka menettivät työpaikkansa 48a §:n takia 1.2.2022 alkaen. Samalla video toimi kannanottona hänen ja työnantajan väliseen sovitteluun, jossa Helena toi julkisesti esiin kokemansa vääryyden.

https://fb.watch/AddzxZuAPW/
https://youtu.be/LV3vUVhC4NM?si=h15aS3c7OIP9YeVC

Kesällä 2023 Helena sai tuekseen asianajaja Aki Nummelinin. Helenan tavoitteenaan oli saada korvaus noin 40 000 euron arvosta, joka kattaisi 11 kuukauden ansiotulojen menetyksen korkoineen. Asianajan suosituksesta Helena haastoi työnantajansa sovittelumenettelyyn, johon työnantaja suhtautui negatiivisesti.

Kaksi ensimmäistä sovitteluyritystä eivät tuottaneet tulosta, joten kesällä 2024 Nummelin jätti haastehakemuksen Käräjäoikeuteen. Tässä vaiheessa ennen käräjille menoa työnantajapuoli tarjosi sovittelusopimusta. Koska sopimus ei täyttänyt Helenan vaatimuksia, hän oli edelleen valmis viemään asian käräjille

”En ole koskaan aikaisemmin, työurani aikana, joutunut pohtimaan sitä,
että multa voidaan näin konkreettisesti viedä ihmisoikeudet pois omaan työhön.
Mua loukattiin niin pahasti, ettei ole mitään menetettävää tässä asiassa.”

Asianajaja Nummelin kuitenkin suosi7eli Helenaa hyväksymään sopuratkaisun, johon Helena
viimein suostui.

”Symbolinen sovinto: parempi laiha sopu kuin lihava riita.”

Tammikuussa 2025 Helena palasi sairaanhoitajan työhön päivystysosaston kautta, josta siirtyi takaisin omaan työyksikköönsä, Akuutti24 -kotisairaalaan. Työt aloitettiin perehtymisjaksolla.

Perehtyminen muuttuneeseen työnkuvaan ja työyhteisöön oli vaativaa, sillä uusia tapoja ja käytänteitä oli paljon, kuten Pyxis-lääketietokoneen käyttö ja ensihoitoon suuntautuneen potilaan hoitopolun opettelu.

Esimiehen kanssa päätettiin, että osaamisen päivitys toteutetaan osastojaksolla keskussairaalassa, jossa työvuoroissa on aina useampi hoitaja.

Ensimmäinen osasto oli kirurgian vuodeosasto, jolta työkierto jatkui keuhko-osastolle. Perehtymisen aikana Helena päivitti myös Lääkehoidon osaaminen verkossa (LOVE) -koulutuksen teoria- ja näyttöosuudet

Sairaanhoitaja Helena Sholberg on antanut kasvot niille lukuisille sotelaisille ja muille ammattilaisille, jotka menettivät oikeutensa työhön ja toimeentuloon kieltäydyttyään toimittamasta työnantajalle todistusta otetusta, vapaaehtoisesta koronarokotteesta.

Arvioiden mukaan Suomessa on tuhansia sote-alan työntekijöitä, jotka eivät ole toimittaneet vaadittua rokotustodistusta työnantajalleen.

Helenalla on tiedossaan 169 Päijät-Hämeestä olevaa sotelaista, jotka ovat jääneet ilman toimeentuloa, sekä 16–18 irtisanoutunutta, jotka eivät ole suostuneet työnantajan painostukseen. Tämä luku koskee pelkästään Päijät-Hämettä, ja koko maan laajuista kokonaislukua vuoden 2022 aikana on vaikea selvittää. Monet pelkäävät puhua asiasta, sillä se koetaan henkilökohtaisena tragediana, josta ei haluta keskustella peläten sen seurauksia.

Meidän pitää uskaltaa nousta sanomaan

EI!”

kaikelle jyräämiselle, jota me kohtaamme meidän arjessa.”

Samankaltaiset artikkelit